Yksittäiset taidot ja toimintatavat eivät ole irrallisia ja toisitaan riippumattomia. Ne muostavat systeemin, jossa minkä tahansa taidon tai toimintatavan käyttäminen tarvitsee yleensä tuekseen myös muiden taitojen ja toimintatapojen samanaikaista käyttöä. Esimerkiski kuuntelemisen tukena tarvitaan kysymysten käyttöä ja palautteen antamisessa kuuntelemisella ja kysymysten käytöllä on suuri merkitys. Toisaalta tämän ansiosta yksittäisen taidon tai toimintatavan käyttäminen ja kehittäminen kehittää huomaamatta myös muita taitoja.


Taitoja ja toimintatapoja, joiden avulla arvostusta voidaan osoittaa

- Kuunteleminen. Kuuntelemiseen liittyviä ohjeita, neuvoja, tehtäviä ja harjoituksia työstetään Vinkkejä kuuntelemisesta -wikisivulle, jonne pääset edellä olevasta linkistä.

- Kysymysten käyttö

- Palautteen antaminen. Palautteen antamiseen on vinkkejä Kriittisen palautteen antaminen arvostavalla tavalla -artikkelissa, johon pääsee tästä linkistä.

- Mistä muista taidoista ja toimintatavoista kannattaisi työstää vinkkejä?


Yleisempinä vinkkien ja ohjeiden lähteenä voi käyttää arvostavaa vuorovaikutusta ja arvostava johtamista käsittelevää kirjallisuutta. Kirjallisuusluetteloa ja kirjojen sisällön esittelyjä työsteään Kirjallisuutta arvostavan johtamisen ja arvostavan vuorovaikutuksen tueksi -wikisivulle, jonne pääsee edellä olevasta linkistä.



Takaisin Anna arvostuksen kiertää -kampanjan etusuvulle